“Pliantin ansiosta voimme myöntää kortteja työntekijöillemme Pohjoismaissa.”
Hoiman Tang, CFO, Auntie
BuchhaltungsButler on saksalainen SaaS-yritys, jonka liikeideana on toimia asiakasyritysten digitaalisena CFO:na eli talousjohtajana. Maximilian Zielosko, BuchhaltungsButlerin toimitusjohtaja, kertoi meille kokemuksistaan Pliantin yrityskorttiratkaisun käytöstä.
Kaikki alkoi turhautumisesta monimutkaisiin analogisiin kirjanpidon ja taloushallinnon prosesseihin. Kasvuyrityksen kirjanpidon hoitaminen tuntui vaativan erityisen koulutuksen, jos se haluttiin tehdä tehokkaasti ja ajankäytöllisesti fiksusti. Maximilian perusti BuchhaltungsButlerin yhdessä co-founderinsa Konradin kanssa Berliinissä vuonna 2015, kun he havaitsivat, että alalla oli suuri tarve automaatiolle. Siitä lähtien he ovat tehneet töitä digitaalisen CFO:n parissa, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa yritysten taloushallintoa ja yhteistyötä kirjanpitäjän kanssa. BuchhaltungsButler kehittää pilvipohjaista ratkaisua, jolla yritykset voivat käsitellä yrityksen maksuliikenteen tehokkaammin, säästäen sekä aikaa että rahaa. Tekoälyyn pohjautuva kuittien käsittely ja automatisoitu esikirjanpito luovat tehokkaan kirjanpidon peruselementit.
Tutustu BuchhaltungsButleriinKorttien hallinta on yrityksen käsissä: työntekijöille voidaan luoda helposti kortteja, ja tarvittaessa kortin voi sulkea tai poistaa.
Maksut hoituvat nopeammin, kiitos aikaa säästävän korttiratkaisun.
Virtuaaliset kortit ovat saman tien käyttövalmiita.
Vuonna 2019 BuchhaltungsButler valittiin Saksan 50 vahvimman kasvuyrityksen listalle. Nykyään berliiniläisessä ohjelmistoyrityksessä työskentelee jo yli 30 henkilöä.
Yrityksen kasvaessa myös sen taloushallinnon tarpeet kasvoivat. Aiemmin käytössä olleet luottokorttiratkaisut eivät enää riittäneet antamaan kattavaa kokonaiskuvaa yrityksen maksuliikenteestä.
“Aiemmin oli liian työlästä hakea uutta yritysluottokorttia ja sulkea vanha vain, jotta voisimme estää kortilla tehdyn tunnistamattoman 19,99 euron maksun", Maximilian Zielosko muistelee.
Sen sijaan, että yrityksessä olisi vain yksi yrityskortti, BuchhaltungsButler käyttää fyysisten ja virtuaalisten korttien yhdistelmää. "Meille on erityisen hyödyllistä, että voimme luoda ja sulkea kortteja milloin tahansa", toimitusjohtaja sanoo.
Työntekijät, joiden työnkuvaan ei kuulu matkustamista saavat tarvittaessa virtuaalisen luottokortin. Korttien hallinta on yrityksen käsissä: kunkin kortin käyttörajoja tai sallittuja maksutyyppejä voidaan muuttaa milloin tahansa. Ja Pliantin sovelluksessa on aina ajantasainen näkymä kaikkiin korteilla tehtyihin maksutapahtumiin.
"Maksut on lajiteltu selkeästi työntekijäkohtaisesti. Tämä ei ole mahdollista, jos kaikki tehdään vain yhdellä kortilla. Näin meillä on enemmän läpinäkyvyyttä ja sujuvuutta yrityksen arjessa."
Maximilian Zielosko edellyttää tehokkuutta ja digitaalisuutta BuchhaltungsButlerin omalta tuotteelta, ja samat vaatimukset pätevät myös yrityksen itse käyttämiin taloushallinnon ratkaisuihin. BuchhaltungsButler on löytänyt Pliantista toisen huippuluokan fintech-ratkaisun, joka vastaa kasvavan startup-yrityksen tarpeisiin.
"Pliantin cashback-ohjelma tekee korteista erittäin houkuttelevat. Lisäksi korttien luominen, ja tarvittaessa sulkeminen, on todella helppoa. Yksi toistuvista ongelmistamme olivat auktorisoimattomat korttiveloitukset, emmekä pystyneet jäljittämään, mistä ne tulivat. Tämä on nyt menneisyyttä, koska nyt voin sulkea kortin näppärästi – ongelma ratkaistu!"
Hoiman Tang, CFO, Auntie
Simon Kronseder, Co-founder, everydays
Florian Bein, Toimitusjohtaja ja co-founder, bedrop
Jari Iltanen, Operations Controller, Elämys Group
Thomas Kasper, Toimitusjohtaja, Prianto PPM
Raffael Johnen, Toimitusjohtaja ja co-founder, auxmoney
Tiimimme on tavoitettavissa maanantaista perjantaihin kello 10-18 ja vastaamme kysymyksiisi henkilökohtaisesti.